Anna Abreu

Haastattelut · Stara.fi

Idols-kilpailusta suomalaisten tajuntaan ja listojen kärkeen iskeytynyt poptähti Anna Abreu saavutti ensimmäisellä levyllään paljon. Albumi on myynyt jalometallia, hitit ovat soineet tiuhaan radioissa ja popparin menestyksen kruunasi vielä vuoden naissolistin Emma-palkinto.

Tänä syksynä Annalla on uusi näytön paikka, kun uran kannalta tärkeä toinen albumi päätyy kauppojen hyllyille. Artisti myöntää esikoislevyn menestyksen tuoneen paineita.

– Ehdottomasti. Ei välttämättä se Emma niinkään, mutta se levymyynti. Jos noin moni ihminen on tykännyt, niin mulla on kauheat paineet saada ihmiset tykkäämään ensi kerrallakin. Ei välttämättä niin, että levyn tulisi myydä niin paljon, vaan niin, että levyn ostaneet ihmiset tykkäisivät kuulemastaan, Anna kertoi Staralle.

Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Vinegar julkaistiin elokuun alussa ja se nousi nopeasti singlelistan kärkeen. Kappale oli musiikillisesti selvä askel dancepopin suuntaan. Levyllä tullaan kuulemaan muutenkin hieman uudistunutta Anna-soundia.

– Se on erilainen mitä multa on ikinä tullut. Siinä on paljon samaa kuin oli edellisellä levyllä, mutta sitten on myös paljon erilaista. Ensimmäinen sinkku saattoi olla aika monelle yllätys, mutta ne jotka eivät tykkää siitä tyylistä niin ei hätää, sillä kaikki levyn biisit eivät ole semmoista matskua.

Idols-tähtien esikoislevyille on leimallista, että rivikansalaisesta artistiksi hetkessä muuttunut tähti ei ole juurikaan mukana levyn tekemisessä. Toisella albumilla oma näkemys saakin jo selvästi enemmän tilaa, ja myös Anna on ottanut vastuuta materiaalistaa.

– Mun rooli on se, että olen sanoittanut vähintään kaksi kappaletta ja ollut mukana säveltämässä yhtä. Mä halusin tehdä mahdollisimman paljon just omaa matskua ja siten saada mukaan omaa näkökulmaa.

”Ovathan isot festarit aika makeita”

Huippusuositun popparin keikkakalenteri oli kuluneena kesänä täynnä, ja menestyksen myötä myös maan suurimpien festareiden keikkalavat avautuivat hänelle. Kymmenientuhansien katsojien jättikeikat eivät kuitenkaan selätä tunnelmassa pieniä ja intiimejä klubikeikkoja.

– Se riippuu ihan yleisöstä ja omasta fiiliksestä, joka taas tulee yleisöstä. Jos on hyvä yleisö ja vedän omasta mielestäni hyvin, niin silloin on tajuttoman hyvä fiilis, vaikka olis pieni keikkapaikka. Saan siitä usein yhtä suuren nautinnon kuin esiintymisestä isolle yleisölle. Ovathan isot festarit aika makeita, kun siellä on paljon porukkaa ja näin, mutta siellä ei ole niin intiimiä kontaktia kuin klubikeikoilla, Anna vertailee.

Anna Abreu joutuu faniensa piirittämäksi missä kulkeekaan. Myös Tammerfestissä häntä vastassa oli hotellin aulassa monikymmenpäinen fanijoukko, jonka kanssa poppari jutusteli, halaili ja poseerasi fanikuvissa.

– Mulla on ehdottomasti tosi läheiset välit fanien kanssa ja musta on ihan mahtavaa antaa heille aikaa. He on tavallisia ihmisiä, joista on tullut jopa kavereita. Varsinkin vakkarifanien kanssa. On ollut mahtava nähdä miten fiksuja faneja löytyy.

– Mulla on pari sellaista fania, jotka ovat kiertäneet yli 50 keikalla. Se on aika suuri homma. Jollain tavalla haluaisin palkita niitä ihmisiä, jotka ovat näin pitkään jaksaneet kiertää keikoilla ja maksaa niistä. Kyllä kaikkien fanien kanssa on tosi läheiset suhteet, mutta on mahtava nähdä niitä jotka kiertävät tosi paljon.

Festarikeikoille Portugaliin?

Annan kesä kului siis keikoilla, joten varsinainen kesäloma jäi tänä vuonna vain haaveeksi. Keikkakalenterissa on keikkoja jo ensi kesään saakka, mutta ennen niitä Anna suunnitteli matkaavansa pariksi viikoksi lataamaan akkuja rakastamaansa Portugaliin.

– Siellä ei tarvitse pelätä sitä, että on huono sää. Suomessa on ollut niin hirveät ilmat, että haluan vain nopeasti lämpimään keikkojen jälkeen. En pysty viettämään lomaa kotona, koska se ei ole sitten lomaa, vaan ajattelen kaikkia arkiasioita. Mun on pakko mennä jonnekin ulkomaille, että saan lomafiiliksen päälle, Anna kertoi.

Portugalissa pitkään asunut laulaja haluaisi jonain päivänä esiintyä myös sikäläisillä festivaaleilla.

– Toivottavasti mahdollisimman pian. Mä haluaisin kokea millaista se on. Sanotaanko nyt, että sellaisesta ei ole virallisesti ollut vielä mitään puhetta. Mitään konkreettista puhetta siit äei ole ollut, Anna vihjailee.

”Aika paljon vaaratilanteita”

Keikkareissujen myötä myös Suomen maantiet ovat tulleet tutuiksi. Anna ajaa itse suurimman osan keikkamatkoistaan, vaikka saikin ajokortin vasta kesän kynnyksellä. Kilometrejä on tullut citymaasturin mittariin kiitettävästi, mutta Anna myöntää aiheuttaneensa myös vaaratilanteita tien päällä.

– Niitä on niin paljon, että mä en muista yksittäisiä tilanteita. Aika paljon on niitä vaaratilanteita tullut, ja mua on hävettänyt, kun siinä auton kyljessä lukee vielä mun nimi. Olen tehnyt aika paljon virheitä, mut se on normaalia. Kyllä mä uskon, että olen aika hyvä ajaja siihen nähden, että mulla on ollut kuukauden ajan ajokortti. En mä silti mikään pro vielä ole, että on vielä harjoittelemisen varaa.

Lainkuuliaiseksi kuljettajaksi itseään nimittävä poppari myöntää kaasujalan joskus painavan, mutta ei kuitenkaan ylinopeuteen saakka.

– Sanotaanko, että sitten kun on satasen tie eikä ole ketään muita, niin kyllä silloin tekee mieli vähän kaasutella, mutta minähän en kaasuttele, koska olen lainkuuliainen ihminen.

Festareiden selviytymispaketti

Kesän festivaalit ovat jo auttamattomasti ohi, mutta Anna suostui kertomaan omat ehdotuksensa festarien survival packin sisällöksi ensi kesää ajatellen.

– No, ainakin pullonavaaja olis tärkeä. Ja kondomeja kaikille ja kaikkea muuta mitä tarvitsee. En itse välttämättä noita tarvitsisi, mutta aika moni noita voisi tarvita.

Haastattelun jälkeen Anna Abreu suuntasi parin keikan kautta esiintymään Riihimäen Viestirykmenttiin, jossa hän oli esiintynyt kerran aiemminkin.

– Siellä on äijiä! Sinne voi mennä vaikka verkkarit päällä, niin kyllä inttipojille kelpaa. Siellä on aina mahtava meininki. Ne eivät ole niin pitkään aikaan nähneet naista, niin ihan minkälainen nainen tahansa tulee vastaan niin kyllä niille käy, Anna naureskeli.

Jocka Träskbäck