BB: Pelleily pidensi rangaistusta

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa suoritetaan parhaillaan viikkotehtävää palokuntana. Ensimmäiseen palohälytykseen vastaaminen sujui kehnosti, mutta oli opettavainen. Mia ja Harri eivät kuitenkaan osallistu tehtävään, koska he suorittavat rangaistusta.

Isoveli langetti asukkaille rangaistuksen, koska heillä oli ollut ongelmia talon sääntöjen noudattamisessa esimerkiksi eilisen kauppareissun osalta. Niko joutui valitsemaan kaksi asukasta suorittamaan rangaistusta, ja nakki napsahti Mialle ja Harrille.

He ovat lukeneet vuorotellen talon sääntökirjaa jo tuntikausia yhteen menoon ja lukeminen jatkuu edelleen, koska he ovat rangaistussäännön vastaisesti kommunikoineet muiden talon asukkaiden kanssa rangaistusta suorittaessaan. Pelleily on siis pidentänyt rangaistuksen kestoa.