BB-Risto häädettiin talosta – asukkaat juhlivat

Big Brother · Stara.fi

Tämän vuoden Big Brother -kilpailu eteni tänään ensimmäiseen häätöön. Reilun puolentoista viikon jälkeen talosta häädetään nyt kaksi asukasta. Häätöäänestyksessä olivat mukana BB-Risto, BB-Minna ja BB-Marko.

Yleisöäänten perusteella talosta joutui ensimmäisenä poistumaan Risto. Selvästi eniten nimeämispisteitä asukkailta saaneen Riston poistuminen ei aiheuttanut lainkaan ihmetystä, ja hänen poistuttuaan asukkaat jopa iloitsivat tapahtuneesta. Erityisesti Harri oli innoissaan.

– En väitä, että vi**ttais pätkääkään, Harri lohkaisi.

– Jo oli aikakin. Meikäläisellä oli hieman vaikeuksia tulla toimeen tuollaisten diivamaisten ihmisten kanssa, itsekeskeiseksi nimitetty Risto totesi ensimmäisenä ulos päästyään.

Viime sunnuntaina nähtiin ensimmäinen häätö, mutta talosta valehäädetty BB-Marko palautettiin kuitenkin talon yläkertaan suorittamaan salatehtävää. Markon piti asua yläkerrassa salaa muiden asukkaiden huomaamatta.

Cheryllin maanantaiset syntymäpäiväjuhlat saivat Markon kuitenkin palaamaan muiden joukkoon, vaikka hän joutui siksi automaattisesti mukaan häätöäänestykseen. Häätöäänestyksessä Marko jäi kuitenkin ainoana plussan puolelle, joten hän jäi vielä taloon.