BB-Niko haluaa seksikumppanin synttärilahjaksi

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa vietettiin sunnuntaina Nikon syntymäpäiviä ilman suurempia juhlallisuuksia. 22 vuotta täyttävä nuori mies antoi kuitenkin päiväkirjahuoneessa Isovelille ehdotuksia toivomistaan syntymäpäivälahjoista.

– Toivottavasti huomenna tulis taloon kaksi uutta asukasta, joista toinen olisi niin sanottu koopee, eli kyllä panisin, ja että se tulis mun kanssa tuonne yläkertaan, BB-Niko kertoi toiveistaan.

– Ei sen tarvis olla mitään suurta, vaan kunhan olis sellainen päivä että sen muistaa. Nää on mun viimeiset synttärit, kun täytän kuitenkin 22 vuotta enkä enää sit enää juhli synttäreitä.

Myöhemmin Niko paljasti, että paras synttärilahja hänelle olisi se, että BB-Johan poistettaisiin talosta. Sen kertomisen jälkeen Niko murtui lohduttomaan itkuun.

– Mä en jaksa sitä ihmistä. Mä en jaksa. Mä räjähdään kohta ihan oikeesti. Mä en jaksa kuunnella ja katsella sitä. Mä en jaksa, Niko sai sanottua itkunsa lomasta.

Niko taitaa saada syntymäpäiväjuhlat maantaiksi, sillä ohjelman juontaja Vappu Pimiä vihjasi sellaisesta juonnossaan.

– Me kaikki tiedetään, että Nikolla on tänään synttärit, mutta ei puhuta siitä vielä mitään. Juhlistetaan sitä huomenna. Silloin voi olla luvassa juhlat, Vappu paljasti.