BB-Johanin törkeä simputus jatkui koko yön – Tuuli raivostui!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon asukkaiden keskuudessa suurta ärtymystä parin viime päivän aikana aiheuttanut Johanin hemmottelu päättyi viimein eilen illalla ja muuttui kertaheitolla törkeäksi simputukseksi. Sitä ennen muut asukkaat passitettiin vielä kuitenkin ulos, että Johan saisi ottaa rauhassa päiväunet.

Lekottelun jälkeen Isoveli määräsi miehen kuitenkin töihin kaatosateeseen BB-talon pihamaalle. Hänen tehtävänsä oli puunata talon ulkoseinät puhtaiksi, mikä osoittautuikin kovaksi urakaksi. Seinien puhdistuksen viimein valmistuttua Johanin simputtaminen jatkui vielä terassin puhdistamisella.

Tämä ei kuitenkaan Isovelille riittänyt, sillä terassin puhdistamisen ja tuntikausien raatamisen jälkeen Johan määrättiin puhdistamaan seinät ja peilit kokonaan uudelleen. Muiden asukkaiden Johanin hemmottelusta kokema ärtymys vaihtui nopeasti päinvastaiseksi, kun erityisesti Tuuli ja Anna säälivät Johania hänen vetisen urakkansa takia. Jari-Matti ja Tero ottivat kanssakilpailijansa urakan kuitenkin huumorilla.

– Kyllä mä oisin noitten edestä… todellakin, pizzat ja muut, Jari-Matti totesi.

Tuossa vaiheessa Jari-Matilla ei kuitenkaan ollut hajuakaan urakan todellisesta kestosta. Johan raatoi nimittäin ulkona sateessa koko yön muiden ollessa nukkumassa. Puoli viiden aikaan aamuyöllä Tuuli kutsuttiin jälleen päiväkirjahuoneeseen ja häntä pyydettiin välittämään Johanille tieto, että koko pihamaa pitää pestä kolmannen kerran.

– Nyt tää menee jo liian pitkälle! Mä en voi ymmärtää tätä, Tuuli valitteli samalla kun Johan valmistautui aloittamaan tuntikausien urakan jo kolmannen kerran alusta.