Johan esitteli penisorigameja porealtaassa – Henna kävi kuumana

Big Brother · Stara.fi

Big Brother talon asukkaat pääsivät tänään iltapäivällä pitkästä aikaa nauttimaan talon pihamaalla sijaitsevasta porealtaasta, kun Isoveli ilmoitti saunan olevan lämmin. Meno olikin varsin vauhdikasta, kun asukkaat saivat vielä musiikkia kuultavakseen.

Erityisen hyvin ilon ottivat irti taloon juuri muuttanut BB-Henna sekä miehet BB-Johan ja BB-Jarmo. Johan innostui kemuista siinä määrin, että hän veti housut nilkkoihin ja esitteli asukkaille jo aiemmin tutuksi tulleita penisorigameja. Yleisössä oli tällä kertaa tosin pääasiassa miehiä.

Altaan lämpimästä vedestä nautti myös Henna, jonka seuraan Johan hakeutui kerta toisensa jälkeen. Lopulta he uskaltautuivat myös suutelemaan. Parin välillä oli havaittavissa selvää kipinää, ja Henna totesikin jo taloon tullessaan, että oli iskenyt silmänsä erityisesti Johaniin.