BB-Henna rasvaimussa juuri ennen Big Brotheria

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talon tuorein asukas BB-Henna on yllättänyt talon asukkaat jutuillaan jo useita kertoja. Kuluneella viikolla Henna on paljastanut ottaneensa vuosi sitten silikonit ja seurustelleensa julkkismiesten kanssa.

Sunnuntaina Henna paljasti korjailleensa vartaloaan silikoniritojen lisäksi myös muilla tavoilla. Hän kävi nimittäin edellisen kerran rasvaimussa vain muutamia päiviä ennen taloon muuttamistaan.

– Ajattelin kesän jälkeen vähän korjata tilannetta, kun kaikki ei lähde urheilemalla, Henna perusteli operaatiota.

– Tämä rasvaimu ei ole varsinainen imu, kun sinne laitettiin piikeillä sellaista ainetta, joka sit vaikuttaa. Muhun laitettiin varmaan sata piikkiä. Mä haluaisin ottaa jotain pois vielä kainaloiden alta ja täältä ja täältä, Henna osoitteli mielestään epätäydellisiä kohtiaan.

– Eikös tuosta tule sulle sellainen ihan luiseva olo, keskustelua vierestä kuunnelllut Tero tiedusteli.

Samassa keskustelussa Henna ilmoitti menevänsä uuteen rintaleikkaukseen pian Big Brother -kisan jälkeen, koska hänen silikoninsa eivät ole neitokaisen mielestä tarpeeksi isot.