HIM esiintyy Helldonessa myös alaikäisille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kotimainen lovemetal-yhtye HIM esiintyy vuodenvaihteessa perinteiseen tapaan Helldone-festivaaleilla. Nyt mukaan on tullut myös yksi ikärajaton keikka.

HIM ja 45 Degree Woman esiintyvät myös alaikäisille faneilleen 27. joulukuuta Helsingin Nosturissa. Sen lisäksi Helldone pitää sisällään viisi muuta konserttia Helsingissä, Tampereella ja Oulussa. Muilla keikoilla esiintyvät keikasta riippuen muiden muassa Stam1na, Diablo, Sara, The 69 Eyes, 45 Degree Woman, KYPCK ja Godsplague.

Tavastialla järjestettävä Helldone on perinteisesti ollut tapahtuma, jonne on saapunut runsaasti myös ulkomaisia faneja. Tapahtuma järjestetään nyt neljännen kerran ja tänä vuonna konsertit viedään ensimmäisen kerran myös Helsingin ulkopuolelle. Osa konserteista on jo nyt loppuunmyytyjä.