Entinen teinitähti Hilary Duff seksikkäänä lehdessä, katso!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vielä viisi vuotta sitten viihdemaailman ehdottomasti kuumimpiin teinitähtiin lukeutui Hilary Duff, joka tuli Suomessakin tunnetuksi Lizzie McGuire -televisiosarjan pääroolistaan sekä keskinkertaisen menestyksekkäästä musiikkiurastaan.

Nykyisin 21-vuotias Hilary Duff on sittemmin nähty muutamissa elokuvissa ja hän on jatkanut myös musiikkiuraansa, mutta varsinaista läpimurtoa ei ole tapahtunut useista levyistä huolimatta. Siitä huolimatta hän kuuluu edelleen erityisesti Yhdysvalloissa seuratuimpiin julkkistähtiin.

Nykyisin lähinnä näyttelemiseen keskittyvä neitokainen nähdään nyt seksikkäissä kuvissa miehille suunnatun Maxim-lehden kannessa ja sisäsivuilla. Katso kuvat tästä!

Kuluvana vuonna Hilary Duff on pitänyt taukoa musiikkiuraltaan ja julkaissut uuden levyn sijasta vain Greatest Hits -kokoelman ja yhden uuden singlen nimeltä Reach Out. Tällä viikolla hänen kerrottiin aloittavan seuraavan uuden studioalbuminsa työstämisen. Pari viikkoa sitten hän allekirjoitti myös sopimuksen uudesta televisiosarjasta NBC-kanavalle, joten Duffin julkkisura on jälleen nousussa.

Uusimmat