Oikeus määräsi Britneyn maksamaan isälleen jättibonukset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Britney Spearsin isä Jamie on jo pitkään toiminut oikeuden päätöksellä tyttärensä huoltajana ja tämän miljoonaomaisuuden hoitajana. Nyt isä on hoitanut itselleen uuden palkankorotuksen.

Kuluvan vuoden helmikuusta saakka virallisena huoltajana toiminut isä sai palkankorotuksen oikeuden päätöksellä. Maanantaina tehdyn päätöksen mukaan Jamie Spears sai ylimääräisen 40.000 euron korvauksen työstään tyttärensä ja hänen uransa hyväksi. Päätöksen perustelujen mukaan kyseessä oli eräänlainen ylityökorvaus, The Sun uutisoi.

Bonuksen lisäksi Britney Spears maksoi aiemmin isälleen palkkaa noin 7.500 euroa kuukaudessa. Nyt tuomari Reva Goetz nosti isän kuukausipalkan 12.000 euroon kuukaudessa ja tämän lisäksi Britney joutuu maksamaan isälleen kulukorvauksia 1.000 euroa kuukaudessa.

Huoltajuuden oli määrä päättyä jo lokakuussa, mutta tuolloin samainen tuomari päätti jatkaa järjestelyä toistaiseksi määräämättömän ajan. Britney tarvitsee siis kaikkiin omaisuuttaa koskeviin päätöksiin isänsä hyväksynnän.

Uusimmat