Kanye West : 808s & Heartbreak

Albumit · Stara.fi

Nykyisen hiphop-musiikin suurimpiin pioneereihin lukeutuva Kanye West on jälleen tehnyt levyn, joka tuo jotain täysin uutta omaan genreensä. Melodisen ”laulu-hiphopin” kehittäjäksi itsensä nostanut Akon ei ole siihen vielä kyennyt. Westin 808s & Heartbreak on mielenkiintoinen paketti.

Levy esittelee Kanyen laulun lisäksi myös uudenlaisen soundimaailman, jota ei ainakaan tanssilattioilla ja klubeilla tulla juurikaan kuulemaaan. Soundipuolella rikotaan nimittäin rajoja äärimmäisen minimalistisella musiikilla. Aiemmin erityisesti Timbaland on kunnnostautunut tällä osa-alueella, mutta Kanye West on vienyt sen äärimmäisyyksiin.

Uuden levyn kappaleiden soundipuoli sisältää usein esimerkiksi vain basslinen sekä pari electropiipitystä, pianon tai viulun. Vokaalit ovatkin sitten täysin Auto-Tunen käsialaa. Levyllä kuullaan vanhan koulun hiphop-soundeja vain parissa kappaleessa. Melodiat tarjoillaan pääasiassa laulujen kautta. Kanyen edellinen täyspitkä otti jo askeleen tähän suuntaan, mutta nyt meno on ehkä liiankin radikaalia. Edellisen levyn upeat hittikoukut loistavat nimittäin nyt poissaolollaan.

808s & Heartbeat on kyllä kokonaisuutena tyylikäs levy, mutta tässä tapauksessa tyylikkyys tarkoittaa lähinnä lounge-osaston tyylikästä taustamusiikkia. Varsinaisia hittejä levyltä ei löydy ja muutenkin kuuntelulevynä nyt mennään hieman puuduttavalla tasolla. Tarttuvia melodioita löytyy vain muutamasta kappaleesta. Levyn kohokohtia ovat Heartless, RoboCop, tanssibiittiin nouseva ja hyvin groovaava Paranoid sekä tietenkin hieno singlelohkaisu Love Lockdown. Kokonaisuus on kuitenkin todella vaisu.

Pisteet 3/5