Koop Arponen ensimmäisellä keikallaan tänään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tuore Idols-voittaja Koop Arponen nousee tänä iltana esiintymislavalle Helsingissä. Irkkuhenkisen Molly Malone’s -ravintolan uudenvuodenjuhlissa esiintyvä Koop tekee samalla ensimmäisen julkisen esiintymisensä Idols-voittajana Helsingin Jäähallissa nähdyn finaalikonsertin jälkeen.

Noin puoli yhdentoista aikaan alkavalle keikalle on ilmainen sisäänpääsy.

Joulun Lapissa viettänyt Koop Arponen on noussut Idols-voittonsa jälkeen otsikoihin Suomen lisäksi myös Hollannissa ja Englannissa. Hänet on noteerattu ennätysmäisen 70 prosentin äänisaaliinsa ja brittitaustansa johdosta brittilehdissä. Hollantilaiset juuret omaava Koop ja hänen Idols-voittonsa ovat olleet esillä myös hollantilaisissa medioissa ja jopa uutisissa. Tämän myötä myös hänen esikoissinglensä on päätynyt maassa myös radiosoittoon.

Suomessa Keuruun kaupunki on muistanut Koopia myöntämällä hänelle 6.000 euron opinto- ja kulttuuristipendin, jonka avulla hän voi tehdä omaa musiikkiaan. Stipendi luovutettiin hänelle kaupungissa järjestetyssä kansanjuhlassa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat