Bikinitytölle buuattiin – putosi American Idol -kisasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

American Idol -ohjelman koelauluissa paljastavalla esiintymisasullaan taannoin yllättänyt Katrina ”Bikini Girl” Darrell epäonnistui keskiviikon karsinnoissa ja putosi kilpailusta.

Nopeasti julkkikseksi noussut neitokainen selvisi toisiin Hollywood-karsintoihin saakka, mutta heikko suoritus toi hänelle passituksen kotiin. Darrell oli karsinnoissa mukana kolmen laulajan ryhmässä, mutta harjoitusten sijaan hän päätti käyttää karsintaa edeltävän illan nukkumiseen, People uutisoi.

– Saimme kappaleen vasta illalla ja meidän piti olla valmiina kisaan jo seitsemältä aamulla. En ollut nukkunut kahteen vuorokauteen ja minun oli pakko mennä nukkumaan muutamaksi tunniksi, bikinityttö kertoi lehdelle.

Esityksen aikana yleisö ei antanut Katrinalle kovin suurta tukea, sillä suorassa lähetyksessä yleisö ryhtyi buuaamaan hänelle kesken kappaleen. Darrellin mukaan putoamiseen vaikutti tämän lisäksi myös tuomari Kara DioGuardin asenneongelma. Bikinitytön mukaan tuomari on ollut alusta saakka häntä vastaan.

– Ehkä hän oli vain kateellinen. Toivoisin, että hän olisi antanut minulle mahdollisuuden.