Petra : Kuka mä oon

Singlet · Stara.fi

Tiktak-yhtyeestä tunnetuksi tullut ja suosikkibändin hajoamisen jälkeen soolouralle siirtynyt Petra julkaisee nyt toisen singlensä. Periaatteessa kyseessä on Petran soolouran avaussingle, mutta käytännössä hän ehti julkaista jo pari vuotta sitten ensimmäisen soolosinglensä Tulkoon valkeus.

Uuden singlen taustalta löytyvät Petran lisäksi muiden muassa Tatu Ferchen ja The Rasmus -yhtyeestä tuttu Pauli Rantasalmi. Kappaleen sanat ovat artistin omaa käsialaa. Kappale on ensisekunneista saakka tiktakmaisen räväkkä rock-paketti. Tyylilaji on nyt kuitenkin astetta tiukempi kuin artistin kasvattiyhtyeellä aikoinaan.

Soundipuolella mennään pääosin perinteisellä meisingillä energisesti paahtaen, mutta kappaleen puolivälin jälkeen miksauspöydän namikoille on tainnut kaatua hieman jallukolaa, sillä skittavingutukset menevät sen verran överiksi. Kokonaisuutena biisi ei ole mikään taidepläjäys, mutta kyseinen vingutus vivahtaa vahvasti taiteen suuntaan eikä kuulosta edes kovin tyylikkäältä.

Petran Kuka mä oon toimii keskinkertaisen mukavasti, mutta samalla biisistä puuttuvaa hittipotkua jää kuitenkin kaipaamaan. Radiosoittoa lienee luvassa ainakin täytematskuna, mutta toivottavasti tulevalta albumilta löytyisi vielä toimivampia raitoja. Nyt biisin loppukin äityy ainoastaan kakofoniseksi sekoiluksi.

Pisteet 2/5