Wu-Tang Clanin Raekwon konsertoi Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Wu-Tang Clanin -kokoonpanon perustajajäseniin kuuluva hiphop-tähti Corey Woods alias The Chef alias Raekwon saapuu konsertoimaan Suomeen 21. toukokuuta. Miehen edellinen keikka vuonna 2005 myytiin päivässä loppuun.

Wu-Tang Clanin jäsenet ovat herättäneet huomiota paitsi rapin suunnannäyttäjinä myös keskenään riitelevinä ”kauhukakaroina”, joiden tilillä on niin huumausaineiden käyttö- ja hallussapitorikoksia, pahoinpitelyjä kuin varkauksiakin. Yhtyeen läpimurto tapahtui vuonna 1993 julkaistulla Enter the Wu-Tang (36 Chambers) -albumilla. Vuonna 1997 julkaistu kakkosalbumi Wu-Tang Forever nousi suoraan Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi.

Wu-Tang Clan on synnyttänyt useita hiphop-artistien kombinaatioita, joita kutsutaan Wu-Famiksi tai Wu-perheeksi. Wu-perheeseen kuuluu muiden muassa Cappadonna, Killah Priest ja hänen yhtyeensä Sunz Of Man sekä Killarmy. Wu-perheen artistit ovat vierailleet Wu-Tang Clanin ja sen jäsenten levyillä. Wu-Tang Clan oli ensimmäisten rap-artistien joukossa perustamassa omaa vaateketjua nimeltä Wu-Wear. Esimerkin innoittamana muiden muassa Busta Rhymes, Puff Daddy, Kanye West ja Jay-Z ovat kehittäneet omat vaatemerkkiketjunsa.

Raekwonin vuonna 1995 julkaistu ensimmäinen sooloalbumi Only Built 4 Cuban Linx… oli omalta osaltaan synnyttämässä 90-luvun puolivälin suosittua mafia-teemaista rap-musiikin aaltoa, jolla jatkoivat myös Nas, Mobb Deep, The Notorious B.I.G. ja Jay-Z. Albumi oli Clanin RZA:n, alias Bobby Digitalin, tuottama levy, jolla samplattiin soulin klassikkoja ja soppaan lisättiin mausteeksi jousisoittimia. Kyseistä levyä pidetään alan piireissä East Coast -rapin klassikkona.

Samana vuonna kuin esikoinen eli 1995 Reakwonilta ilmestyi toinenkin soololevy nimeltä Immobilarity, vuonna 2003 kolmas The Lex Diamond Story ja tänä vuonna neljäs Only Built 4 Cuban Linx II, jonka tuotannollinen johto on Raekwnonin ylistetyn esikoisalbumin tapaan RZA:n käsissä. Studiossa ovat Raekwnonin ja RZA:n lisäksi hääränneet Dr. Dre, Allah Mathematics ja viime syksynä Suomessakin Rock The Bells -kiertueen mukana nähty DJ Scratch.

– Jos esikoisalbumiani pidetään rap-klassikkona, niin tämä uusi levy on vielä askel parempaan. Se on selkeästi esikoiseni jatko-osa, mutta hyppäys korkeammalle tasolle. Tiedän, että sitä on odotettu ja että se on aikataulusta myöhässä, mutta kun vertailukohtana on esikoislevyni, niin minun piti pitää huolta siitä, että se on taatusti täysosuma, Raekwon toteaa.