Britney Spears seksikkäänä kuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan Circus-kiertueellaan Yhdysvalloissa keikkaileva supertähti Britney Spears on kiinnitetty Candies-vaatemerkin kevätmalliston kasvoksi. Samalla hänet nähdään myös vaatemerkin mainoskuvissa.

Alunperin kenkämerkiksi vuonna 1981 perustetun yhtiön aiempia Candies Girl -tähtiä ovat olleet muiden muassa Hayden Panettiere, Fergie, Hilary Duff ja Kelly Clarkson. Tänä vuonna vuorossa oleva Britney Spears käväisi äskettäin tuotemerkin kuvauksissa ja Entertainment Tonight on nyt julkaissut kuvauksista ikuistetun videon. Katso video tästä.

Britneyn kiertue on saanut Yhdysvalloissa suuren suosion, mutta kulissien takana on tapahtunut monenlaisia takaiskuja. Kiertuehenkilökuntansa pidätyksistä ja huumeskandaaleista huolimatta poppari itse voi tällä hetkellä ainakin ulkoisesti hyvin. Viime viikolla verkossa julkaistiin tosin ääninauha, jossa Britneyn kerrotaan paljastavan asianajajalleen, että hänen isänsä on uhkaillut häntä lasten menettämisellä.