Angelina Jolie pyörtyi kesken leffakuvausten

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Angelina Jolie on joutunut hakeutumaan lääkärintarkastukseen menetettyään viime kuussa tajuntansa uuden Salt-elokuvan kuvauksissa. Kuvauspaikalla pyörtynyt tähti pääsi kuitenkin pian palaamaan takaisin töihin.

Angelina Jolie esittää elokuvassa venäläistä agenttia Evelyn Saltia. Pyörtyminen tapahtui siis jo viime kuussa, mutta se tuli julkisuuteen vasta nyt brittiläisen Now-lehden uutisoitua asiasta. Ilmeisesti elokuvan fyysisesti rasittava kohtaus oli liikaa Angelinalle.

– Tämä kaikki on aivan liikaa Angelinalle. Hän pyörtyi kohtausten välillä. Sitä ennen hän valitteli hengitystään ja huimausta. Totta puhuen tämä tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kuvannut fyysisesti rasittavan kohtauksen, jossa hän juoksi ympäri kuvauspaikkaa. Silti oli shokki nähdä hänen pyörtyvän, silminnäkijä kertoi lehdelle.