Teinipoppari vilautti vahingossa rintaansa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin teinitähtiin tällä hetkellä lukeutuva Taylor Swift on paljastellut vahingossa osallistuessaan sunnuntai-iltana Country Music Awards -tapahtumassa Las Vegasissa.

Supertähti oli sonnustautunut juhlia varten näyttävään punaiseen iltapukuun, joka paljasti kuitenkin hieman liikaa. 19-vuotias country-musiikin nuori menestyjä on useaan otteeseen sanoutunut irti kaikenlaisesta kohujulkisuudesta, mutta nyt hän on tahattomasti joutunut viihdelehtien sivuille paljastuksensa johdosta. Katso kuvat tästä.

Viime vuonna Yhdysvaltojen myydyimmäksi artistiksi noussut Taylor Swift kirjoittaa kappaleensa itse ja soittaa keikoillaan kitaraa ja pianoa. Hänen itse kuvaamansa videopäiväkirja MySpacessa on huippusuosittu. Suomessa neidin musiikkia on kuultu muiden muassa Greyn anatomia -sarjassa ja Taylor vieraili taannoin myös suositussa C.S.I. -sarjassa. Swiftin Fearless-albumi julkaistiin Suomessa 11. maaliskuuta.