Uusi American Pie tekee ”fast&furiousit”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vieroitushoidoissa viime kuukausina paljon aikaansa viettänyt Hollywood-tähti Tara Reid on kiinnitetty mukaan uuteen American Pie -elokuvaan. Kyseessä on jo seitsemäs saman sarjan hulluttelukomedia.

Tammikuussa edellisen kerran vieroitushoidosta päässeen Reidin esittämä roolihahmo Vicki Lathum nähdään siis vielä ainakin yhdessä osassa. Elokuvan nimeksi on alustavasti tulossa American Pie : Book Of Love. Aiemmin Tara Reid on nähty kahdessa ensimmäisessa kyseisen leffasarjan osassa.

Tulevassa elokuvassa nähdään Reidin lisäksi myös monia muita tähtiä, jotka olivat mukana sarjan ensimmäisissä elokuvissa. Mukaan on tulossa muiden muassa Eugene Levy, Wayne Newton ja Sherman Helmsley, MovieHole uutisoi. Näin ollen American Pie -elokuva tekee niin sanotut fast&furiousit, eli värvää uuteen elokuvaan samat tähdet kuin sarjan ensimmäisessä osassa.

33-vuotias Tara Reid on viime aikoina yrittänyt tehdä paluuta elokuvamaailmaan, mutta kovin suurta menestystä ei ole vielä siunaantunut. Viime vuonna hän oli mukana peräti neljässä elokuvassa, ja tälle vuodellekin oli työn alla yksi uusi ensi-ilta. Taran uran tunnetuimpia rooleja ovat olleet American Pie ja Julmia aikeita -elokuvat.