Vin Diesel joutui studioiden epäsuosioon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Vin Diesel nähdään parhaillaan Suomenkin valkokankailla Fast & Furious -elokuvan tähtenä. Viime aikoina hänen diivailunsa ovat kuitenkin suututtaneet monet tahot.

Äskettäin Vin Diesel jätti saapumatta Fast & Furious -elokuvan haastattelutilaisuuteen, jossa lukuisat toimittajat odottivat häntä. Tästä syystä näyttelijä sai potkut manageritoimistostaan. Nyt myös Hollywoodin pomot haluavat vältellä tähteä.

Diesel on nyt itsekin myöntänyt, että studiopomot eivät ole kovin innokkaita työskentelemään hänen kanssaan uusissa elokuvaprojekteissa. Hän haluaisi sekä Hannibal-elokuvan pääosaan että elokuvan ohjaajaksi. Dieselin mukaan ongelmana on kuitenkin vähäinen kokemus ohjaamisesta. Aiemmin hän on ohjannut vain pienen budjetin lyhytelokuvan.

Tähden mukaan studiot eivät ole vielä ehkä valmiita antamaan hänelle suuren budjetin elokuvaa ohjattavaksi. Toisena mahdollisuutena Diesel pitää sitä, että hän näyttelisi pääosan, mutta joku muu kiinnitettäisiin ohjaajaksi ja tuottajaksi.