Mikkosten maailma floppasi rajusti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suurta kohua pilottijaksollaan ja sitä seuranneella skandaalinkäryisellä äänestyksellä aikaan saanut Mikkosten maailma -realityohjelma ei ole kiinnostanut suomalaisia alkuinnostuksen mentyä ohi.

Ohjelmaa esittävän Nelosen väitteiden mukaan ohjelman jatkumisen puolesta liputti aikanaan yli puolet äänestäneistä. Kaikkien muiden äänestysten perusteella kansa kuitenkin tyrmäsi ohjelman, kun keskimäärin 70 prosenttia ilmoitti olevansa ohjelman jatkumista vastaan. Nyt myös katsojatilastot puhuvat ohjelmaa ja Nelosen ilmoittamaa äänestystulosta vastaan.

Timo T.A. Mikkosen perheen elämää seuraavan ohjelman kohua aiheuttanut pilottijakso sai ruutujen ääreen Seiskan saamien tietojen mukaan 284.000 katsojaa. Ohjelman jatkuessa katsojamäärä kuitenkin romahti hurjasti, ja seuraava osa keräsi enää 189.000 katsojaa.

Viime viikolla ohjelmaa seurasi vaivaiset 139.000 katsojaa, mikä on alle puolet pilottijakson määrästä. Netissä pudotus on ollut vielä huimempi, sillä 200.000 katsomiskerrasta on tultu alas vaivaiseen 13.000 kertaan. Jopa samalla ohjelmapaikalla televisiossa aiemmin esitetty Kuorosota keräsi noin puoli miljoonaa katsojaa.