Rihanna palaa keikkalavoille keskellä autiomaata

Viihdeuutiset · Stara.fi

Helmikuussa poikaystävänsä pahoinpitelemäksi joutunut r&b-tähti Rihanna on ollut välikohtauksestaan saakka keikkatauolla. Nyt neitokainen on kuitenkin toipunut pahoinpitelystä ja tekemässä paluuta keikkalavoille.

Rihanna nousee ensimmäisen kerran kuukausiin lavalle 28. toukokuuta Dubaissa järjestettävässä konsertissa, E! News uutisoi. Keikalle tulee myyntiin yhteensä 25.000 lippua, mutta konserttipaikkaa ei ole vielä vahvistettu. Lehtitietojen mukaan kyseessä olisi mitä ilmeisimmin ulkoilmakeikka.

– Normaalisti he rakentavat tällaisia tilaisuuksia varten erityisen keikkalavan keskelle autiomaata, Dubain turismiviranomaisten edustaja Mary Rachelle Cherpak kertoi julkaisulle.

Rihannan edellinen keikka nähtiin 29. tammiikuuta Los Angelesissa. Hänen oli määrä esiintyä Grammy-gaalassa 8. helmikuuta, mutta pahoinpitely sattui tapahtumaa edelvänä iltana Hollywoodissa.