Lady Gaga ei halua kuulla oikeaa nimeään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu amerikkalainen poptähti Lady Gaga on oikealta nimeltään Stefani Joanne Angelina Germanotta. Poppari ei kuitenkaan halua käyttää oikeaa nimeään lainkaan julkisesti. Hän ei vaivaudu vastaamaan, jos joku käyttää sitä esimerkiksi keskustelussa.

23-vuotias Germanotta sai Lady Gaga -lempinimen manageriltaan olleesaan vielä teini-ikäinen, eikä nimi ole siitä muuttunut.

– Lady Gaga -nimi annettiin minulle ja se on pysynyt. Ryhdyin käyttämään sitä aktiivisesti ollessani 19-vuotias. Kyllästyin siihen, että ihmiset huusivat nimeäni 800 kertaa päivässä. Silloin pyysin kaikkia käyttämään nimeä Lady Gaga. Se oli paljon helpompaa, sillä nyt tiedän kenelle kulloinkin puhutaan, Lady Gaga kertoi Pacific Coast Newsin mukaan.

Haastattelussa Lady Gaga kertoi myös käyttävänsä klassista musiikkia oman musiikkinsa perustana. Hänen mukaansa klassinen- ja popmusiikki ovat hyvin samanlaisia. Poppari nimesi erityiseksi innoittajakseen säveltäjä Johann Sebastian Bachin.