Lehti: Mikkosten äänestystulosta oli manipuloitu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Timo T.A. Mikkonen ja hänen perheensä poistuvat televisioruuduista toukokuun puolivälissä, kun heidän elämäänsä seuraava Mikkosten maailma -realityohjelmansa loppuu katsojamäärän romahdettua.

Pilottijakson jälkeen Nelonen järjesti yleisöäänestyksen ohjelman jatkumisesta, ja kanavan mukaan ohjelman jatkoa kannatti yli puolet äänestäneistä. Äänestystulosta on alusta saakka epäilty manipuloiduksi ja nyt Ilta-Sanomat on saanut asiaan vahvistuksen.

Lehden mukaan äänestykseen tuli huomattava määrä ohjelmaa puoltavia soittoja vain muutamalta soittajalta, joiden henkilöllisyyttä ei kuitenkaan ole tiedossa. Toimittaja Ilkka Kylävaara teki äänestyksestä taannoin myös tutkintapyynnön, mutta poliisi ei löytänyt mitään rikokseen viittaavaa.

Lehtitietojen mukaan Mikkosten perhe on ollut taloudellisessa ahdingossa, sillä viimeisten verotietojen mukaan perheen tulot ovat yhteensä vain 12.000 euroa vuodessa, Ilta-Sanomat kertoi. Perhe on hyötynyt ohjelman jatkumisesta luonnollisesti myös taloudellisesti, sillä ohjelmista maksetaan esiintyjille palkkioita.

Uusimmat