Depeche Mode listaykköseksi myös Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosikkiyhtye Depeche Moden uusin  albumi Sounds Of The Universe kipusi toisella listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle.

Maanantaina 20. huhtikuuta julkaistu levy aloitti listataipaleensa Suomessa listan sijalta 4. vain kahden myyntipäivän jälkeen. Uransa kahdennentoista studioalbumin julkaissut yhtye voi olla tyytyväinen albumin saamaan vastaanottoon. Levy on Suomen lisäksi kivunnut albumilistan ykkössijalle myös 14 muussa Euroopan maassa. Tämän lisäksi levy on sijoittunut Top 10:een USAssa, Kanadassa, Irlannissa, Hollanissa sekä Japanissa.

Albumin seuraavana singlenä julkaistaan 15. kesäkuuta Martin Goren kirjoittama ja Ben Hillierin tuottama kappale Peace.  Kappaletta on jo ehditty hehkuttaa esimerkiksi brittimediassa.  The Sunday Timesin mukaan Peace on albumin kauneinen kappale, kun taas The Sun puolestaan kehuu biisin olevan mykistävän hieno elektro-klassikko.