Tom Jones konsertoi Porin sijaan Helsingissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Walesin Tiikeri Tom Jones oli alunperin määrä nähdä tulevana kesänä Pori Jazzin lavalla, mutta keikka peruuntui ”informaatiokatkoksen” takia. Nyt Tomppa on sittenkin tulossa Suomeen, mutta Porin sijaan Helsinkiin.

Tom Jones nousee Helsingin Hartwall Areenan lavalle sunnuntaina 20. syyskuuta. Vuonna 1940 Etelä-Walesissa syntynyt Tom Jones on työskennellyt viime vuosina nuoremman polven muusikoiden kanssa. Vuonna 1998 Robbie Williams ja Tom Jones esittivät Brit Awards -gaalassa Oscarilla palkittua musiikkia elokuvasta Housut pois. Seuraavana vuonna listoille nousivat The Cardigansin kanssa äänitetty Burning Down The House sekä Mousse T:n kanssa toteutettu Sex Bomb.

Karismaattisen seksisymbolin maineessa olevan Tom Jonesin tuorein albumi on marraskuussa julkaistu 24 Hours. Uusien kappaleiden lisäksi Tom Jonesin ohjelmistoon kuuluvat edelleen vanhat klassikot kuten vuoden 1964 läpimurtosingle It’s Not Unusual, jonka kansainvälisen menestyksen seurauksena Tom Jones pääsi lämmittelemään The Rolling Stonesia.

Suomessa Tom Jones nähtiin edellisen kerran vuonna 2003, kun mies esiintyi Hartwall Areenalla ja Turkuhallissa.