Scarlett Johanssonin uralle raju takaisku

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Scarlett Johansson on viime vuosina ollut yksi elokuvamaailman kuumista nimistä. Tuorein tapaus kuitenkin osoittaa, että supertähdillekin sattuu työelämässä takaiskuja. Tällä kertaa Johansson sai nenilleen elokuvaohjaajana.

24-vuotias näyttelijäkaunotar laajensi äskettäin toimenkuvaansa myös kameran taakse ohjaamalla osan New York, I Love You -elokuvasta. Hänen debyyttinsä kuitenkin lässähti täydellisesti, kun ohjaustyö ei päätynytkään lainkaan valkokankaalle.

Scarlett Johansson pettyi suuresti, kun hänen ohjaamansa osuus elokuvasta jäi lopulta kokonaisuudessaan leikkaamon lattialle. Kyseistä mustavalkoista osuutta tähditti näyttelijä Kevin Bacon. Sisäpiirin mukaan se oli kuitenkin kelvotonta katsottavaksi.

– Se oli niin luokattoman huonoa, että se oli pakko leikata pois elokuvasta, lähde kertoi The Sun -lehdelle.

Elokuvan tuottaja Emmanuel Benbihy ei ollut yhtä räväkkä sanoissaan, sillä hänen mukaansa Scarlettin osuus ei vain mahtunut mukaan lopulliseen versioon. Tämänhetkisten tietojen mukaan Johanssonin ohjaustyö tulee kuitenkin mukaan elokuvan DVD-versiolle.

Kahdestatoista osiosta koostuvassa elokuvassa nähdään monia Hollywoodin A-luokan tähtiä, kuten Orlando Bloom, Shia LeBeouf, Hayden Christensen ja Christina Ricci. Ohjaajina toimivat muiden muassa Brett Ratner ja näyttelijänä paremmin tunnettu Natalie Portman.