Lindsay Lohania ei haluttu päästää Kanadaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti-laulaja Lindsay Lohan oli viime viikonloppuna matkalla esiintymään klubikeikalle Kanadaan, mutta neitokaisen matka tyssäsi maan tulliin. Viranomaiset huomasivat tietokoneelta, että hänellä oli tilillään rattijuopumus, joten tähti ohjattiin tarkempiin kuulusteluihin.

Montrealin lentokentän tulliviranomaiset aikoivat ensin käännyttää lauantaina maahan saapuneen Lindsayn kokonaan maasta rikostuomioiden takia. Siinä tapauksessa samalle illalle sovittu yökerhoesiintyminen olisi peruuntunut viime hetkillä, Us Weekly kertoi.

Lopulta tunnin kestäneiden kuulustelujen jälkeen Lindsay päästettiin Kanadan maaperälle ja hän pääsi sovittuun esiintymiseensä. Vastaavia tapauksia on sattunut monille muillekin tähdille, sillä taannoin Snoop Dogg joutui perumaan keikkansa Britanniassa, koska häntä ei päästetty maahan. Brittipoppari Amy Winehousella on edelleen porttikielto Yhdysvaltoihin rötöstensä takia.