Susan Boylella on vaikutusvaltainen sukulainen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Talent-sensaatio Susan Boyle yllättää edelleen. 48-vuotias vanhapiika on nyt paljastunut vaikutusvaltaisen brittipoliitikon sukulaiseksi. Vihreän puolueen senaattori ja eurovaaliehdokas Dan Boyle on nimittäin hänen pikkuserkkunsa.

Etelä-Irlannissa asuva Dan Boyle paljasti asian tällä viikolla lehdistölle. Hänen suvustaan osa asuu skotlannissa, josta myös Susan Boyle on kotoisin. Senaattorin mukaan hänen ja Susanin isoisät olivat veljeksiä. Julkisuus ei ole vierasta myöskään poliitikolle, sillä hän on ollut mukana muiden muassa Celebrity You’re a Star -ohjelmassa.

Dan Boyle kertoi, ettei Susanin laulutaidot olleet yllätys, sillä suvussa on useita hyviä laulajia. Itse hän ei kuitenkaan suostuisi omien sanojensa mukaan laulamaan. Hän toivoo sukulaisuuden vaikuttavan kuitenkin positiivisesti tuleviin vaaleihin.

– Jos saisin yhtä monta ääntä eurovaaleissa kuin Susanilla on katsojia, se ei olisi lainkaan pahasta, Dan Boyle kertoi The Mirror -lehdelle.