Konemetsä-festivaali laajenee nelipäiväiseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjois-Euroopan suurin elektroniseen musiikkiin keskittynyt festivaali Konemetsä laajenee tänä vuonna nelipäiväiseksi. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettävä festivaali toteutetaan tänäkin vuonna aikaisempina vuosina erinomaisesti toimivaksi osoittautuneella pelto- ja metsäalueella Marttilassa.

Festivaalin pääesiintyjäksi on varmistunut maailman ehdottomaan dj-eliittiin viime vuoden aikana räjähdysmäisesti noussut kanadalainen tuottaja Deadmau5. Progressiivisen housen, trancen ja technon elementtejä yhdistävä Deadmau5 tekee ensimmäisen esiintymisensä Suomessa. Grammy-ehdokkaanakin kunniaa kerännyt 28-vuotias tuottaja on noussut maailman suosituimmat tiskijukat vuosittain listaavan Dj Magazinen top 100-listalla sijalle 11., ja kahminut palkintoja elektronisen musiikin eri vaikuttajilta.

Festivaalin muihin ulkomaisiin kärkinimiin lukeutuvat saksalainen house-dj Miles Dyson, sekä hollantilaisen elektrodiskon pioneerit Legowelt ja  ja Alden Tyrell, joista ensin mainittu tekee ensimmäisen live-esiintymisensä Suomen maaperällä.

Kotimaisten artisten kärkijoukkoa edustavat Orkidea ja Proteus, jotka kumpikin tekevät harvinaisen live-esiintymisen. Molemmat ovat kotimaan elektronisen musiikin ehdottomia kärkinimiä, jotka nauttivat valtavaa arvostusta myös maamme rajojen ulkopuolella. Neljän päivän aikana neljällä eri lavalla esiintyy yhteensä yli kuusikymmentä artistia.