Kelly Brook bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook kiinnitettiin alkuvuodesta Britain’s Got Talent -ohjelman vierailevaksi tuomariksi, mutta hän sai kenkää jo kolmen päivän jälkeen. Tästä huolimatta hän sai urakastaan yli 100.000 euron palkkion.

Kelly Brook on sijoittunut viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Nyt Brook poseeraa säärineen tuoreissa bikinikuvissa, joissa hänet on ikuistettu lomailemassa jossain päin Karibiaa. Ruskeisiin bikineihin sonnustautunut kaunotar nauttii kuvissa vesileikeistä ja ottaa itsestään kuvia kännykkäkameralla. Katso kuvat tästä.

29-vuotias Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi ja sijoittui Hollywoodin kauneimpien naisten listalla sijalle viisi ja parhaiden kesäpukeutujien listalla sijalle neljä.