Lost-sarjan viimeisellä kaudella yllätysvieraita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin suosittu Lost-televisiosarja saa viimeisellä tuotantokaudellaan todellisen yllätyskäänteen, kun sarjasta jo aiemmin poistuneet keskeiset hahmot tekevät paluun. Artikkeli sisältää juonipaljastuksia, joten älä lue tästä eteenpäin, mikäli haluat säilyttää jännityksen.

Lost-suosikkisarjan parhaillaan työn alla olevan kuudennen ja viimeisen tuotantokauden käänteistä on nyt saatu lisätietoja tuotantotiimin sisältä. Tiedot on niiden vuotamisen jälkeen ehditty jo kertaalleen kumota virheellisinä, joten niihin tulee suhtautua tuttuun tapaan varauksella.

Vuotaneiden tietojen mukaan sarjasta jo aiemmin poistunut Dominic Monaghanin esittämä Charlie Pace tekee paluun. Vastanäyttelijänsä Evangeline Lillyn kanssa seurusteleva tähti nähdään viimeisellä kaudella neljässä jaksossa. Parhaillaan avioeroa miehestään hakeva Emilie De Ravin palaa puolestaan sarjaan koko kaudeksi. Lisäksi Maggie Gracen esittämä Shannon palaa kuuteen jaksoon.

Asiasta kertoneen Yahoo! Newsin mukaan sopimuksia näyttelijöiden kanssa ei ole vielä tehty. J.J. Abrahamsin luoma Lost tunnetaan sarjana, jonka käsikirjoitus voi muuttua hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, joten nyt vuotaneet tiedot voivat olla jo ensi viikolla vanhentuneita. Kauden kuvaukset alkavat joka tapauksessa vasta elokuussa.

Uusimmat