Yksinoikeudella Starassa: Lataa Cheddan uusi kesähitti!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Artistinimellä Cheddar aiemmin levyttänyt nykyinen Chedda on tullut tutuksi muiden muassa yhteistyöstään Jonnan, Cheekin sekä Busta Rhymesin kollektiivin, Flipmode Squadin, kanssa. Nyt Cheddan uusi kesäsingle Died In Your Arms on ladattavissa yksinoikeudella vain Starassa.

Cheddan tulevalta Power Slide -albumilta lohkaistu nettisingle on jaossa Starassa juhannusviikon ajan aina sunnuntaihin 21. kesäkuuta saakka. Kappale on hiphop-vaikutteinen cover-versio Cutting Crew -yhtyeen 80-luvulla julkaisemasta samannimisestä klassikkohitistä. Kappaleen voi ladata tuosta oikealta löytyvästä linkistä.

Tulevan albumin soundimaailma liikkuu kuitenkin myös popin, electron ja rockin välimaastossa. Levy on parhaillaan viimeistelyvaiheessa. Chedda vierailee myös radiosoittoa keränneellä Cristal Snown Turn Me Up -singlellä. Artistinimen lyhennyksen myötä myös artistin musiikkilinja on muuttunut huomattavasti.