Megan Foxin seksikäs pikkumusta esitteli rintavaon – katso kuvat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Megan Fox äänestettiin juuri toistamiseen maailman seksikkäimmäksi naiseksi FHM-lehden miljoonien lukijoiden toimesta. Tuoreen Transformers-elokuvan jatko-osan myötä Fox on tällä hetkellä viihdemaailman kuumin naistähti.

Eilen Megan Fox kuvattiin New Yorkissa hänen saapuessaan David Lettermanin keskusteluohjelman kuvauspaikalle todella seksikkääseen pikkumustaan sonnustautuneena. Asun yläosan etupuolelta löytyi suuri keskihalkio, joka paljasti näyttävästi supertähden rintavaon. Kyseessä onkin mahdollisesti kaikkien aikojen seksikkäin pikkumusta. Katso kuvat tästä.

Aiemmin tällä viikolla näyttelijä Angelina Jolien kerrottiin raivostuneen Megan Foxille, koska tälle oli tarjottu pääroolia Jolien aiemmin tähdittämässä Tomb Raider -elokuvassa. Fox ei ole tiettävästi ainakaan vielä rooliin suostunut ja hän onkin jo aiemmin kertonut muiden muassa Staran haastattelussa, että ei halua tehdä rooleja, jotka yhdistäisivät hänet Angelinaan.