Popin kuningas on kuollut – Michael Jackson menehtyi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Michael Jackson on kuollut. Maailman kaikkien aikojen suurimpiin poptähtiin lukeutunut laulaja menehtyi 50-vuotiaana sydänkohtaukseen kotonaan Beverly Hillsissä. Asiasta kertoi juuri hetki sitten TMZ-viihdesivusto, joka perustaa tietonsa luotettaviin sairaalalähteisiin.

Michael Jackson kiidätettiin sairaalaan Suomen aikaa torstai-iltana kello 23:10 hänen saatuaan sydänkohtauksen Holmby Hillsin alueella sijaitsevassa kodissaan. Viranomaisten mukaan hätäpuhelussa ilmoitettiin henkilöstä, joka ei hengitä. Ensihoitajien saapuessa Jacksonin kotiin hänellä ei ollut pulssia. Laulajaa elvytettiin jo ennen ambulanssin tuloa ja elvytystä jatkettiin ambulanssissa ja sairaalassa.

Ambulanssi lähti kuljettamaan Jacksonia läheiseen sairaalaan vasta lähes kahden tunnin kotona suoritetun elvytyksen jälkeen. Elvytyksestä huolimatta poptähden tila ei enää parantunut. Ambulanssimatka sairaalaan kesti noin kuusi minuuttia. Ambulanssia seurasi UCLA Medical Center -sairaalaan kaksi mustaa katumaasturia, joista oli mukana noin kymmenen ihmistä.

Uusimmat