Kelly Brookin palkittu julkkisvartalo bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Erilaisissa seksikkyys- ja kauneusäänestyksissä hyvin menestynyt brittiläinen näyttelijä-malli Kelly Brook voitti äskettäin äänestyksen kauneimmasta julkkisvartalosta ja aiemmin äänestyksen kauneimmista sääristä.

Parhaillaan poikaystävänsä Dannyn kanssa Arizonassa lomaileva Kelly Brook esittelee nyt menestysvartaloaan bikineissä. Katso tuoreet kuvat tästä. Sopusuhtainen kaunotar on kuvien perusteella saanut viime kuukausina hieman lisää elopainoa. Hänet kiinnitettiin alkuvuodesta Britain’s Got Talent -ohjelman vierailevaksi tuomariksi, mutta hän sai kenkää jo kolmen päivän jälkeen. Tästä huolimatta hän sai urakastaan yli 100.000 euron palkkion.

Kelly Brook sijoittui viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Tähden aikaisempia bikinikuvia löytyy esimerkiksi tästä.

29-vuotias Kelly Brook on toiminut julkkisurallaan näyttelemisen ja mallintöiden lisäksi myös uimapukujen suunnittelijana. Vuonna 2006 hän julkisti myös oman uimapuku- ja vaatemalliston. Samana vuonna Kelly Brook sijoittui maailman seksikkäimpien julkkisnaisten listalla viidenneksi ja sijoittui Hollywoodin kauneimpien naisten listalla sijalle viisi ja parhaiden kesäpukeutujien listalla sijalle neljä.