Ruisrockissa juhli huimat 92.000 festarivierasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viikonloppuna juhlittu Ruisrock veti tänä vuonna Turun Ruissaloon peräti 92.000 festivaalivierasta. Määrä on nykymuotoisen festivaalin yleisöennätys. Ensi vuonna on luvassa juhlavuosi, sillä tapahtuma täyttää silloin 40 vuotta.

Järjestäjän ilmoituksen mukaan tapahtuma sujui erittäin rauhallisesti ja ilman suurempia välikohtauksia. Perjantaina festarialueelle oli saapunut 27.000 vierasta, loppuunmyytynä lauantaina tehtiin yhden päivän yleisöennätys 35.000 juhlijan voimin, ja sunnuntain päätöspäivänä paikalla oli vielä 30.000 vierasta. Yhteensä kolmipäiväinen tapahtuma veti alueelle siis 92.000 vierasta.

Lauantain suosikkeihin lukeutuivat erityisesti PMMP-yhtyeen korvannut Disco Ensemble, jäähyväiskeikkansa tehnyt Tehosekoitin ja illan päättänyt tanskalainen Mew. Sunnuntain odotetuimmat esiintyjät puolestaan olivat uransa viimeisen keikan tehnyt The Crash sekä illan pääesintyjä Faith No More.