Chanelle Hayes ja Lucy Pinder riisuivat yhdessä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittijulkkikset Lucy Pinder ja Chanelle Hayes nähdään nyt yhdessä nakuilemassa Nuts-lehden tuoreen numeron sivuilla. Kaunottaret esiintyvät lehden ”Naked Babies on Holiday” -teemanumerossa.

Chanelle Hayes nousi taannoin julkkikseksi Big Brother -ohjelmasta. Maailmankuulu povipommi Lucy Pinder osallistui puolestaan realitykilpailuun parhaillaan käynnissä olevalla tuotantokaudella. Hänet kuitenkin häädettiin talosta ensimmäisenä. Tuoreissa kuvissa molemmat nähdään myös alastomana. Katso kuvat tästä.

Hayesillä ja Pinderillä on yhteinen nakuilutausta, sillä heidät nähtiin paljastelemassa yhdessä myös Loaded-lehden sivuilla viime vuoden keväällä. Tuolloin mukaan oli tosin myös BB-julkkis Chantelle Houghton, joka on viime viikkoina yhdistettu romanttisessa mielessä poptähti Peter Andreen.

Viisi vuotta sitten uimarannalta muodokkaaksi malliksi ja Daily Star -lehden kolmossivun tytöksi löytynyt Lucy Pinder rankattiin kolme vuotta sitten FHM-lehden äänestyksessä maailman seksikkäimpien naisten listalla sijalle 16. Vuotta myöhemmin sijoitus oli 35. ja viime vuonna enää 92. Julkkisten Big Brother -kisassa hän onnistui ärsyttämään muita asukkaita erityisesti tarinoillaan. Hän kertoi avoimesti haaveilevansa esimerkiksi lesbokseksistä näyttelijä Megan Foxin kanssa. Viime kuussa hän poseerasi alastomana Michelle Marshin kanssa.