Kristinia DeBarge : Goodbye

Singlet · Stara.fi

Kierrätys on ollut jo pitkään arvossaan, kun amerikkalaistähdet ovat yrittäneet saada uusia hittejä tanssilistoille. Tämä single on aiheesta toimiva esimerkki, jonka perusteeman ainakin jokainen urheilun ystävä varmasti tunnistaa.

Kristina DeBarge on päässyt tällä kertaa amerikkalaisen hiphop- ja r&b-tuottaja Babyfacen käsittelyyn. Tuloksena on potentiaalinen hittiraita, jonka teemana kuullaan esimerkiksi futis- ja lätkämatsien huudatuksista tuttu melodiakuvio. Pelkästään sillä ei kuitenkaan mennä, vaan mukaan on saatu myös keskinkertaisesti onnistuneet säkeistöt.

Kristinia DeBargen kappale toimii tanssilattioilla jotenkuten jo ensikuulemalta, joten siitä voisi povata ainakin urheiluväen hittikappaletta. Biisin tuotanto ja tanakka soundimaailma on kuitenkin niin tyylikästä, että viisu tanssittaa yhtä hyvin myös klubeilla.

Siitä huolimatta kappaleen perusteema on aivan liian kulunut ja ”juntti”. Lätkämatsien väliaikabiisiksi tämä lienee kuitenkin loistava valinta, sillä säkeistöt toimivat paremmin kuin lätkähenkinen kertosäe.

Pisteet 3/5