Aerosmith-yhtyeen keulahahmo helikopterilla sairaalaan – vammoja päässä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme eilen kuinka suositun Aerosmith-yhtyeen keulahahmo Steven Tyler putosi esiintymislavalta ja loukkaantui Sturgis Motorcycle Rally -tapahtumassa, Etelä-Dakotassa, Yhdysvalloissa.

Tuolloin laulaja oli vielä matkalla sairaalaan, joten 61-vuotiaan rocktähden tilasta ei ollut vielä tietoja. Yön aikana selvisi, että Tyler kiidätettiin sairaalaan ambulanssin sijaan helikopterilla. Alustavien tietojen mukaan Steven Tyler sai parin metrin putoamisessa vammoja päähän, niskaan ja olkapäähän. Vammojen vakavuudesta ei ole saatu tietoja, mutta niiden uskotaan olevan lieviä.

Rockveteraanin kerrotaan viihdyttäneen yleisöä tanssiliikkeillä ympäri lavaa sen jälkeen, kun konsertin äänentoistolaitteistoon tuli vikaa kesken Love In an Elevator -hittikappaleen, paikallinen Rapid City Journal -lehti uutisoi.

Esiintymislavan catwalkilla tanssahdellut supertähti oli liikkumassa takaperin, kun hän ilmeisesti liukastui ja putosi parin metrin korkeudelta maahan. Turvamiehet olivat hetkessä rokkarin luona, joka nousi pian pystyyn yleisön hurratessa. Hänet vietiin kuitenkin backstagelle ja konsertti jouduttiin lopettamaan.