Kuin kaksi marjaa: Keanu Reeves ja Forrest Gump

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu Hollywood-tähti Keanu Reeves on yllättänyt Hollywoodin asukkaat käymällä aiemmin tällä viikolla paikallisessa ruokakaupassa varsin näyttävässä uudessa lookissa. Supertähti on nimittäin kasvattanut itselleen massiivisen parran ja pitkän tukan.

West Hollywoodissa shoppaillut tähti näyttää nykyisin erehdyttävästi elokuvahahmo Forrest Gumpilta, ja nyt he ovatkin päässeet Kuin kaksi marjaa -tyylisiin kuviin. Katso kuvat tästä. Keanu ei ole kuitenkaan vielä ehtinyt kasvattaa aivan saman kokoluokan partaa Tom Hanksin aikoinaan esittämään Gumpiin verrattuna.

Suomessakin 90-luvulla yhtyeensä kanssa konsertoinut Keanu Reeves lienee kasvattanut pitkän parran ja pitkät hiukset tulevaa elokuvarooliaan varten. Vielä ei ole kuitenkaan tiedossa minkä elokuvan. Huhujen mukaan hänet oltaisiin kiinnittämässä 1950-luvulle sijoittuvaan Stompanato-leffaan yhdessä Catherine Zeta-Jonesin kanssa.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat