Megan Fox rintavana lehden kannessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers ja Jennifer’s Body -elokuvien naistähti Megan Fox on ollut viime aikoina hieman aikaisempaa vähemmän otsikoissa. Nyt hän poseeraa kuitenkin kuumissa kuvissa GQ-lehden Italian version elokuun numeron kannessa ja sisäsivuilla.

Kannessa Fox nähdään vaaleanpunaisiin bikineihin pukeutuneena ja jäähdyttämässä itseään jääpalalla. Samalla myös hänen vasemmassa kyljessään oleva suuri tatuinti näkyy hyvin. Lehden sisäsivuilla julkaistavat kuvat eivät kuitenkaan ole uusia, vaan nähty jo aiemmin useissa julkaisuissa. Katso kuvat tästä.

Viime viikolla Megan aiheutti kohua Jennifer’s Body -elokuvansa mainosvideolla, jossa hän toteaa miespuolisten koulutovereiden tappamisen ja syömisen olevan oikein. Suomessa Jennifer’s Body saa ensi-iltansa vasta 22. tammikuuta 2010.