Realitysarja yllättäen jäihin – kilpailijaa epäillään murhasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Uutisoimme eilen kuinka amerikkalaista realityjulkkista Ryan Alexander Jenkinsiä epäillään vaimonsa murhasta. Poliisi on etsintäkuuluttanut miehen, ja samalla hänen parhaillaan tähdittämänsä realitysarja on päätetty keskeyttää.

– Ryan Jenkins oli Megan Wants A Millionaire -ohjelman kilpailija. Ohjelmaa esittää VH1-kanava ja sitä tuottaa ulkopuolinen tuotantoyhtiö 51 Minds. Ohjelman tuotanto valmistui maaliskuun lopussa. Näissä ikävissä olosuhteissa VH1 joutuu siirtämään ohjelman tulevien jaksojen esittämistä. Tämän on traaginen tilanne ja otamme osaa uhrin perheen puolesta, kanavan tiedotteessa kerrottiin.

Vielä ei ole tietoa tullaanko ohjelman jäljellä olevia jaksoja koskaan näkemään televisioruuduissa. Kaikki ohjelmaan viittaavat tiedot on jo ehditty poistaa yhtiön verkkosivustolta. TMZ-julkaisun saamien tietojen mukaan VH1 olisi aiemmin harkinnut jopa Jenkinsin kiinnittämistä myös toisen I Love Money 3 – realityohjelman tähdeksi. Tätä tietoa ei ole kuitenkaan kanavan taholta vahvistettu.