Maailman kallein hääbändi maksaa 5,7 miljoonaa euroa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Häätilaisuuksissa ympäri maailmaa on usein tapana kuulla myös elävää musiikkia, joten paikalle tarvitaan silloin yleensä trubaduuri tai yhtye. Esiintyjien hintahaitari on muutamista kympeistä miljooniin, ja nyt alalla on tehty uusi ennätys.

Rocklegenda The Rolling Stones on nyt virallisesti maailman kallein hääesiintyjä, sillä yhtyeen tilaaminen hääkeikalla maksaa huimat 5,7 miljoonaa euroa. Brittiläisen Living-televisiokanavan tutkimuksessa selvisi, että Lady Gaga ja Katy Perry saadaan hääesiintyjäksi noin 70.000 eurolla, kun kasaritähti Rick Astley laulaa lurittaa jo alle 30.000 eurolla.

Rollareiden jälkeen tutkimuksessa sijoittuivat jaetulle kakkossijalle Elton John ja Kylie Minogue, joiden hääkeikkojen taksa on 2,3 miljoonaa. Neljäntenä oli Christina Aguilera 1,7 miljoonalla ja viidentenä George Michael 1,5 miljoonalla. Seuraavina tulivat Amy Winehouse, Paul McCartney ja Leona Lewis.