Britit: R.I.P. Big Brother

Big Brother · Stara.fi

Suomessa eletään parhaillaan varsinaista Big Brother -huumaa, kun uusi tuotantokausi käynnistyi tiistaina. Keskiviikkona ensimmäistä televisiolähetystä katsoi ruutujen ääressä ennätysmäiset 617.000 katsojaa. Se oli lähes kaksinkertainen viime vuoden keskiarvoon nähden.

Britanniassa tilanne on kuitenkin toinen, sillä saarivaltiossa vuosikausia pidempään esitetty realityklassikko on nyt päätetty lopettaa. Useamman vuoden ajan surkeista katsojaluvuista kärsinyt ohjelma on yrittänyt parhaillaan käynnissä olevalla kaudella kaikkensa katsojamäärien kasvattamiseksi, mutta se ei ole suurista ponnistuksista huolimatta onnistunut.

Big Brother -ohjelmaa Britanniassa esittävä Channel 4 vahvisti viimein eilen pitkään kiertäneet huhut sarjan lopettamisesta yhdennentoista tuotantokauden jälkeen. Yhdysvalloissa sarjaa on seurattu myös 11 kauden ajan, mutta siellä realitysarjalla on yhä runsaasti katsojia. Myös Suomessa Big Brother elää ja voi hyvin ainakin ensimmäisen päivän tulosten perusteella.

Staran BB-uutisia voit seurata:

» Viihdeuutisina

» RSS-syötteenä

» Sähköpostitse