Jymy-yllätys: Suosikkijuontaja jätti YleX-kanavan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradio YleX-kanavan kuulijat olivat tänään iltapäivällä tukehtua kahviinsa, kun YleX Tänään -iltapäivälähetyksen päätteeksi toinen juontajista, Marja Hintikka, kertoi lopettavansa pitkän uransa kanavalla.

Ilmoitus jäähyväisistä ei tullut ainakaan liian aikaisin, sillä ilmoituksensa jälkeen Hintikka oli äänessä kanavalla enää kymmenen minuutin ajan. Hän oli valinnut jäähyväiskappaleekseen Goldie Lookin’ Chain -yhtyeen kappaleen Your Mothers Got A Penis. Sukuelin ei kuitenkaan onneksi jäänyt hänen viimeiseksi sanakseen taajuudella.

– Kiittää YleX:ää ja kaikkia kuulijoita! Nähdään me vielä! ;-), Marja kirjoitti viimeisen viestinsä verkkosivuille.

Ennen iltapäiväohjelmaa Marja Hintikka juonsi esimerkiksi Mikko ”Peltsi” Peltolan kanssa myös kanavan aamuohjelmaa. Lisäksi hän on juontanut televisio-ohjelmia TV2-kanavalla. Hänen jatkosuunnitelmistaan ei ole vielä kerrottu virallisesti.

Uusimmat