Popkaunottaret palaavat – Destiny’s Child tekee paluun

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin tyttöyhtyeisiin vuosikymmenen alkupuolella lukeutunut Destiny’s Child ehti hajota pariinkin kertaan ennen kuin sen tähdet, Beyonce Knowles ja Kelly Rowland mukaanlukien, suuntasivat menestyksekkäille soolourilleeen.

Vuonna 2005 hajonnut yhtye on nyt kuitenkin vahvistanut huhut uudesta tulemisestaan. Beyoncen ja Kellyn lisäksi myös Michelle Williams on nyt päättänyt tehdä paluun Destiny’s Child -yhtyeenä ensi vuoden aikana.

– Se tulee todellakin nyt tapahtumaan. Olemme siskoksia, rakastamme toisiamme ja haluamme työskennellä jatkossakin Destiny’s Child -yhtyeenä, Michelle Williams kertoi News Of The World -lehdelle.

Yhtyeen paluuta ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu levy-yhtiön tai artistien manageritoimistojen kautta.