Suosikkikomedia saa jatkoa – Bad Boys 3 työn alla

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvun suosituimpiin poliisikomedioihin lukeutunut Bad Boys ja sen jatko-osa menestyivät aikanaan hienosti valkokankaalla. Nyt, lähes 15 vuoden jälkeen, elokuvat ovat saamassa jatkoa kolmannesta Bad Boys -elokuvasta.

Will Smith ja Martin Lawrence ovat parhaillaan neuvotelemassa supertuottaja Jerry Bruckheimerin kanssa kolmannesta osasta. Sopimuksia ei ole vielä vahvistettu, mutta Columbia Pictures on THR-julkaisun mukaan valmis tekemään elokuvan, mikäli mukaan saadaan kahden ensimmäisen elokuvan tähdet ja käsikirjoittaja Peter Craig.

Elokuvan vauhdikkaat poliisihahmot Mike Lowrey ja Marcus Burnett voivat seikkailla seuraavan kerran valkokankaalla jo parin vuoden kuluttua, mikäli sopimukset saadaan aikaiseksi. Heidän vuonna 1995 julkaistu ensimmäinen seikkailunsa tuotti Yhdysvalloissa 66 miljoonaa ja 141 miljoonaa dollaria. Vuonna 2003 julkaistu jatko-osa tuotti Yhdysvalloissa 138 miljoonaa ja kansainvälisesti 273 miljoonaa dollaria Leffan myötä Will Smith sai jalansijaa Hollywoodissa samoin kuin ohjaaja Bay.