Nyt se alkaa – Big Brother ei ole enää entisensä!

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa on kovasti odotettu kauden varsinaista alkamista, sillä tähän saakka asukkaat ovat lähinnä lähinnä juopotelleet keskenään ilta illan jälkeen. Viime viikolla kuitenkin kerrottiin, että meno talossa tulee muuttumaan radikaalisti.

Tänään tullaankin viimein näkemään ainakin osa muutoksesta, kun asukkaat passitetaan BB-talon pihamaan tehtäväalueelle illan Big Brother Extra -ohjelman aikana. Alueella asukkaat määrätään kaiken lisäksi yötöihin, joten tulossa lienee pitkä ja kylmä yö.

Subin mukaan asukkaiden laiskottelu loppuu siis tänään, kun heille määrättävä tehtävä jatkuu huomiseen aamuun saakka, ja aamulla asukkaat jaetaan viimein kahteen ryhmään. Toinen ryhmä muuttaa paratiisiin ja toinen slummiin.