BB: Suurjako – pariskunnat ja riitapukarit paratiisiin

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -asukkaat on juuri jaettu kahteen ryhmään, paratiisiin ja slummiin. Jako on suunniteltu varsin mielenkiintoiseksi, sillä esimerkiksi BB-pari Esa J ja Minna ovat samassa ryhmässä.

Samoin toistensa seurassa hyvin viihtyneet Kätlin ja Sami ovat samassa ryhmässä, kun ”kolmiodraaman” kolmas osapuoli Ragnar jätettiin puolestaan toiseen ryhmään. Mielenkiintoisia tapahtumia voi seurata myös siitä, että riitapukarit Aso ja Jelena ovat samassa ryhmässä.

Eniten suurjaon tuloksissa on surkuteltu sitä, että jo yöllisen tehtävän aikana murtumispisteessä ollut Tuija joutui slummiin. Hän vuodattikin lisää kyyneleitä heti huomattuaan joutuvansa viettämään jatkossakin paljon aikaa ulkona kylmissään.

Paratiisin asukkaat saavat nauttia kaikista talon palveluista ympäri vuorokauden, kun slummin asukkaat eivät saa edes lämmintä vettä. Slummista voi kuitenkin nousta paratiisiin, joten heilläkin on vielä toivoa. Parhaillaan asukkaat epäilevätkin, että jako kestää loppukauden ja että slummista voi nousta paratiisiin.

SLUMMIN ASUKKAAT

BB-Esa A

BB-Lotta

BB-Nino

BB-Terttu

BB-Ragnar

BB-Tuija

BB-Sampo

PARATIISIN ASUKKAAT

BB-Dana

BB-Aso

BB-Jelena

BB-Esa J

BB-Kätlin

BB-Sami

BB-Minna